Saurula: Koiruohon kaupunki

Tsernobyl-innostukseni imussa päädyin lainaamaan kirjastosta vuonna 2011 ilmestyneen kirjan Koiruohon kaupunki, jonka on kirjoittanut Kati Saurula. Alunperin Joonas bongasi tämän kirjan kirjastosta ollessamme Lappeenrannassa joululomalla, joten piti laittaa se heti Helsingin kirjastoonkin sitten varaukseen. Kuten jo annoinkin ymmärtää, Koiruohon kaupungin juoni pyörii Tsernobylin ja sen onnettomuuden ympärillä. Tämäkin olisi sopinut haasteessa useaan eri kohtaan (30, 34, 37, 45), mutta päädyinpä sijoittamaan sen nyt kohtaan 7: Kirjassa rikotaan lakia. Uhosin meneväni epämukavuusalueelleni lukemisessa ja sen näytän nyt totisesti heti alkuvuodesta tekevän, sillä vuoden ensimmäinen kirja oli novellikokoelma ja Koiruohon kaupunki taas jännityskirja, jossa oli jopa dekkarimaisia piirteitä. Ja minä raukka kun odotin jonkinlaista historiallista kertomusta! Odotukset eivät täyttyneet, mutta kuitenkin vähän hammasta purren sain kirjan luettua loppuun saakka.

Koiruohon kaupungin päähenkilö on Nadja, jonka vanhemmat pääsevät kolhoosista muuttamaan Pripyatin kaupunkiin ja siellä töihin ydinvoimalaan. Nadjan ollessa parikymppinen opiskelija voimala sitten poksahtaa ja loppukirjan ajan Nadja koittaa selvittää mitä hänen sittemmin edesmenneet vanhempansa oikeasti puuhailivatkaan päivätyönsä ohella. Salaisuuksien verhon raottuessa alkaa selvitä, että ehkä Pripyatin mallikaupunki ei ollutkaan yhtä rauhaisa tai perhe-elo yhtä auvoista kuin Nadjan aurinkoisissa lapsuusmuistoissa.

Mielestäni kirjan parasta antia oli sen alkupuoli, joka kuvasi elämää ja arkea Pripyatissa ja Tsernobylissa. Suhtauduin koko kirjan ajan aika nuivasti sen dekkarimaisuuteen, joka pääsi käyntiin kirjan puolen välin jälkeen, mutta ihan loppupuolella tempauduin lopulta tarinaan, joka tuntuikin tiivistyvän ja saavan enemmän puhtia vasta loppusivuilla. Loppuratkaisu myös yllätti, eikä ainakaan tällainen kokematon dekkarinlukija osannut sitä missään vaiheessa aavistaa. Historiallinen taustatyö oli kuitenkin selkeästi tehty ja kirjassa viittailtiin tuon tuosta neuvostoarkeen ja -ajattelutapaan, mikä oli mielenkiintoista, mutta välillä vähän päälleliimatun oloista eikä sinällään aina sopinut tarinaan tai henkilöiden ajatteluun, mutta osoitti kyllä Saurulan tuntevan aihetta. Muutenkin mielestäni tarinan luontevuudessa oli jonkin verran töksähtelevyyttä ja jopa jonkin verran kliseitä tai muuten epäuskottavia tai stereotyyppisiä henkilöitä ja kuvauksia. Vaikka fokalisaatio oli henkilöillä, kirjassa vilahteli kuitenkin tuon tuosta kaikkitietävä kertoja, joka osasi kertoa asioiden syyt ja taustat ja selittää sitä sun tätä. Koska kyseessä oli suomalaisen kirjoittama kirja, tarinaan oli tietenkin pitänyt saada melko runsaasti Suomi-viitteitä, joiden sopivuudesta tarinaan voi olla monta mieltä. Myös joitakin virheitä oikoluennassa oli kirjaan jäänyt, esimerkiksi henkilöiden nimet menivät parissa kohdassa sekaisin. Pidin kuitenkin toteutuksesta, jossa lukujen väliin siellä täällä oli lisätty neuvostoaikaisia lehtileikkeitä, mitkä käsittelivät Tsernobylia. Harmi, että nämä loppuivat alkupuoliskon jälkeen, sillä olisin suonut niitä tulevan kirjassa vastaan myöhemminkin etenkin onnettomuuden ja sen jälkipuinnin ympäriltä.

Vaikka pidin kirjaa vähän tylsänä ja sen kerrontaa omaan makuuni väkinäisenä, suoraa toimintaa Saurula osaa mielestäni kuvata hyvin. Kirjan parhaita ja sujuvimmin eteneviä kohtauksia olivat kuvaus valvontahuoneesta onnettomuusyönä sekä metrossa tapahtuva ampumavälikohtaus, jotka oli kuvattu dynaamisesti ja uskottavasti. Molempia lukiessa suorastaan pidätti hengitystään.

Kirjan lähtöasetelma oli mielestäni mielenkiintoinen ja kirja ihan lukemisen arvoinen, mutta mitenkään suuresti en siihen ihastunut. Ehkä jollain toisella se toimii paremmin.